maanantai 18. helmikuuta 2019

KEVÄTKAUDEN ALOITUS

Noniin, kerhon kevätkausi on aloitettu hyvin mielin! Käydäänpä läpi mitä kahdella viimeisellä kerhokerralla on käyty läpi.

28. & 31.1. - Aloituskerrat
Aloituskerroilla kävimme läpi tulevien kerhotuntien ohjelman ja muokkasimme sitä kerholaisten mahdollisten toiveiden mukaan. Esittelimme myös itsemme uusien kerholaisten (ja myös viime vuonna osallistuneiden muistin virkistämisen) vuoksi. Kävimme myös läpi kaupan myyntipuolelta löytyviä eläimiä ja tuotteita. Myös maanantain ryhmän kaksi jäsentä siirtyivät torstain ryhmään, joten kerhoja olisi jatkossa tällä hetkellä vain kerran viikossa.

7.2 - Kotipäivä
Ensimmäisen kerran koskaan kerho oli peruttu ohjaajien sairastumisten takia. Tämän päivän ohjaajat lepäilivät kotona keräten voimia seuraavaan viikkoon ja kerhoon.

14.2 - Töpöhäntäiset ystävät
Viime viikon kerhotunnilla käsiteltiin kaneja. Lasten kanssa opeteltiin kuinka nostetaan kani oikeaoppisesti syliin. Tunnin aikana myös keskusteltiin kanin elekielestä ja mitä mikäkin ele tarkoittaa. Kaneja siliteltiin ja pidettiin taas tuttuun tapaan sylissä. Lopputunnista toisen ohjaajan Jeminan koiranpentu oli myös silitysten ja rapsutusten kohteena, piti hänellekkin huomiota antaa! :D

Näin kevään kerho(t) jatkuvat eteenpäin! Maanantain kerhosta kiinnostuneet suunnatkaa yrityksen Facebook- sivuille, sieltä lisää tietoa kerhotoiminnasta ja -paikoista.

XOXO, 
Jemina  & Emmi